torstai 9. heinäkuuta 2015

Kesäretki Vaasaan

Olen kotoisin Vaasasta, jossa asuin elämäni ensimmäiset 20 vuotta.  Siellä tulee edelleenkin käytyä muutaman kerran vuodessa. Lähes koko viime viikon vietin äitini luona tuossa Suomen aurinkoisimmassa kaupungissa. Ja tokihan se aurinko sitten paistoikin. Ja oli kuuma. Ja hiki. Ja melkein tuli ahdistus :D Tähän väliin voisin kertoa, etten juurikaan tykkää kesästä. Inhoan hellettä, kuumuutta, kovaa auringonpaistetta, hikisyyttä, ampiaisia, mehiläisiä, kimalaisia, herhiläisiä ja paarmoja.

Jottei menisi ihan valitukseksi, niin ajattelin esitellä muutaman jutun, jotka tarttuivat reissusta mukaan :) Kuten olenkin jo aikaisemmin maininnut, minulla oli juuri valmistumispäivä. Äitini oli hankkinut aivan ihanan lahjan! Huomatkaa myös hyvin insinöörimäinen onnittelukortti.


Kyseessä on Kalevala Korun Kettu-riipus, joka on täydellinen tällaiselle kettu-fanille. Minulle voisi myydä valehtelematta melkein mitä vaan, kunhan siinä on ketun kuva. Jos saisin suunnitella oman kosmetiikkasarjan, niin epäilemättä tuotteissa/pakkauksissa olisi jonkinlainen kettu-teema :D 

Alla vielä lähempi (joskin melko epätarkka) kuva riipuksesta. Tykkään!


Täysin ilman purkkeja ja purnukoita en myöskään jäänyt. Saaliina yksi omakustanteinen tuote ja muutama äidin lahjoittama juttu.


L300 Bright & Firm Day Cream -voiteesta äitini ei ollut tykännyt, joten sain tämän testattavaksi. Tuoksu on mielestäni tässä tuotteessa hieman pistävä, mutta muuten tykkään suht paksusta koostumuksesta ja kosteutustehosta. Vaikka tämä on päivävoide, olen laittanut tätä pääasiassa yöksi. En ainakaan näin kesäaikaan halua meikin alle näin tuhtia rasvaa.

L'oreal Paris Dermo-Expertise Youth Code Luminizer Extraordinary Serum Unifying & Illuminating on ihon värivirheitä häivyttävä ja heleyttävä seerumi. Tämän ostin Anttilan alelaarista  15 euron hintaan. Tuotteen teho perustuu LUMI-GEN-teknologiaan, jonka avulla pystytään säätelemään pigmenttiläiskien syntymistä ja olemassa olevien läiskien tummuutta. Seerumi lupaa tehdä ihosta intensiivisesti kosteutetun ja säteilevän. Sitä voi käyttää yksinään tai kosteusvoiteen alla aamuisin ja/tai iltaisin. Itse tykkään laittaa tätä meikin alle, sillä seerumista tulee kiva hehku kasvoille. Vielä en ainakaan ole huomannut mitään mullistavia muutoksia ihon sävyssä, mutta pidetään silmät auki...


Tukkatuotteista sain kokeiltavaksi  Percy & Reed Bountifully Bouncy Volumising Shampoon, joka ei ollut tehnyt äitini tukasta tuuheaa ja muhkeaa ;) Tätä en ole vielä ehtinyt kokeilla, mutta toivotaan että minun tukkani tykkää tästä enemmän. Ainakin olen tykännyt saman merkin muotoilutuotteista, jotka ostin Kicksin aleista.

Dermosil Argan Oil Shampoo ja Conditioning Shampoo ovat lahjoituksia myös. Tuo arganöljyshampoo on äitini suosikki, joten hän lahjoitti minulle yhden tuubin varastostaan (!). Olen pessyt tällä nyt kolme kertaa, ja täytyy sanoa että olen positiivisesti yllättynyt. Hiuksista tulee sileät ja pehmeät. Tuubissa lukeekin, että öljyshampoo on ravitseva ja palauttaa kuivien vahingoittuneiden hiusten luonnollisen kiillon ja elinvoiman. Minulla on tähän kuuluva öljyhoitoaine ennestään, mutta jostain syystä en tykkää siitä läheskään niin paljon kuin tästä shampoosta. 

Hoitava shampoo on 25 ml minipurkki, jota en ole vielä ehtinyt testaamaan. Shampoo sisältää panthenolia, glyseriiniä ja E-vitamiinia, joiden sanotaan hoitavan ja kosteuttavan hiuksia. Kuulostaa lupaavalta!


Mitä sinä teet tuotteille, jotka eivät jostain syystä olekaan mieleesi? Jaatko purnukoita auliisti lähipiirin testattavaksi, unohdatko purkit laatikon pohjalle vai viskaatko kylmästi suoraan roskiin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)