tiistai 16. elokuuta 2016

Tukholman risteilyhaalinta

Pääsin viime viikolla länsinaapurimme kosmetiikka-apajille Päivä Tukholmassa -risteilyn muodossa. Pakollisen Sephoran lisäksi löytöjä tuli tehtyä myös Åhlensin tavaratalosta sekä yllättäen ihan paikallisesta apteekista. Lisäksi laivalta tarttui mukaan muutama heräteostos ja pari ihan hyödyllistäkin juttua.


Biblioteksgatanilla sijaitseva Sephoran liike on jokaisen risteilyn kohokohta. Tällä kertaa olin jo ennakkoon päättänyt ostavani kaksi kauan himoitsemaani tuotetta. Too Faced Hangover Replenishing Face Primer on kookosvettä ja probiootteja sisältävä meikinpohjustusvoide. Tuote on silikoniton ja sen koostumus on erittäin kevyt ja helposti levittyvä. Parin käyttökerran jäljiltä voin sanoa, että pohjustaja tuntuu kosteuttavalta, ja meikkipohja levittyy sen päälle nätisti. 40 ml pumpulla varustettu tuubi maksoi 315 SEK, joka on euroissa reilut 33.


Toinen ostoslistallani komeillut tuote oli Too Faced Chocolate Bon Bons eli luomiväripaletti. Tämä vaaleanpunainen aarre kuuluu Too Facedin suklaa-sarjaan ja tuoksuu niin ikään kaakaolta. Paletissa on yhteensä 16 luomiväriä, joista löytyy sekä mattoja että shimmerisiä sävyjä. Hintaa paletilla oli 450 SEK eli noin 47,50 euroa.


Åhlensin päivittäiskosmetiikkaosasto oli kokenut täydellisen muutoksen ja näyttikin erittäin houkuttelevalta. Hiuspuolelta mukaan tarttui pari putelia.



Charles Worthington Volume & Bounce Texturising Spray on volyymisuihke littanalle tukalle. Lupaa antaa välitöntä tuuheutta ja tekstuuria. Suihke annostellaan ravistelun jälkeen kuivaan tukkaan. 150 ml:n pullo maksoi alennuksessa 111,20 SEK eli vajaat 12 euroa. Yhden kerran kokeilun jälkeen tuote vaikuttaa oikein lupaavalta. Tuoksu on miellyttävän marjainen, aivan kuten sarjan shampoossakin.


Loreal Elvital Extraordinary Clay Beautifying Shampoo on Elvitalin syksyn uutuus. Tätä olen Suomesta yrittänyt etsiä, mutta laihoin tuloksin. Olinkin iloinen, kun tämä tuli vastaan Åhlensin purkkiviidakossa. Kyseessä on kaunistava shampoo normaaleille ja helposti rasvoittuville hiuksille. Kolmea savea sisältävä koostumus lupaa pitää hiukset puhtaana ja raikkaana pidempään, mutta samalla myös ravita kuivia latvoja. Pari kertaa olen tätä kokeillut, ja täytyy sanoa että tykkään paljon! Tuoksu on miellyttävän mieto ja shampoo vaahtoaa runsaasti. Hiukset tuntuvat pesun ja föönauksen jälkeen ilmavilta. 250 ml kustansi 39 SEK eli reilut 4 €.

Apotek Hjärtat tarjoili riemunkiljahduksia, kun matkaseurana ollut äitini huomasi heidän myyvän No7:n tuotteita. No7 Beautiful Skin Quick Thinking Wipes -meikinpoistoliinat ovat nimittäin ehdottomia suosikkejani, eikä niitä ole Suomesta enää pitkään aikaan löytynyt. Ostin liinoja pari pakettia, ja kiltti myyjä antoi vielä jonkun kanta-asiakasalennuksenkin vaikka tietenkään en apteekin jäsenklubiin kuulunut. Hintaa kahdelle 30:n puhdistuliinan paketille tuli 88,50 SEK eli alle 10 euroa. Olisi pitänyt ostaa näitä useampi paketillinen ;D


Laivalta ostin jo keväällä haikailemani Victoria's Secret Pink Body Mistin tuoksussa Sun Kissed. Vartalotuoksu sisältää hoitavaa aloe veraa sekä kookosvettä ja vaniljaa. 250 ml purkki maksoi 22,90 €.



Lumene True Passion Lip Color sävyssä 1 Natural light/Valon leikki oli täysi heräteostos. Sävy on kivan neutraali ja tuote levittyy huulille nätisti. Hyvin huulirasvamainen koostumus, vaikka pakkauksessa lukeekin huulipuna. Hinta 11,50 €.


Rituals Happy Hands Hydrating Hand Lotion tuoksussa Mandarin & Mint tarttui mukaan, sillä käsirasvoja tarvitsee aina. Ritualsin rasvat olen myös todennut todella laadukkaiksi käsirasvoiksi. Tässä tuotteessa on ihana raikas minttuinen tuoksu pienellä appelsiinisella vivahteella. 75 ml tuubi maksoi 8,50 €.


Lopuksi pieni sekalainen seurakunta laivalta löytyneistä tarpeista. Elite Models Spa Face Konjac Sponge on nimensä mukaisesti konjac-sieni kasvojen syväpuhdistukseen. Todella tehokas putsari, joka samalla kevyesti kuorii ihoa. Hinta 4,50 €. Ecotools Full Eye Shadow -siveltimen ostin kokeiluun uteliaisuuttani. Monet ovat kehuneet merkin siveltimiä, joten uskalsin uhrata huimat 4,90 euroa tähän "yleisluomivärisiveltimeen" (pakkauksen määritelmä). Lopuksi mukaan tarttui vielä paketillinen ruskeita Invisibobble Nano -miniponnareita hintaan 3,90 €.



 Oletko sinä tehnyt kesäreissuilla kosmetiikkalöytöjä?

2 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia! Lorealin uudet hiustuotteet löytyy ainakin citymarketista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasinkin Cittarin tuoreessa kauneuskuvastossa kokonaisen aukeaman tuosta tuotesarjasta, ja aika monta aukeamaa kaikkea muuta kivaa ;D

      Poista

Kiitos kommentistasi :)